ETUSIVU
KAMARI
TOIMINTA
VIESTINTÄ
JÄSENYYS
YHTEISTYÖKUMPPANIT
YHTEYSTIEDOT
INTRANET
Hallitus
Pressan palsta
Aiemmat hallitukset
Visio ja Missio
Historia
International
Puhiksen puhinat
 
Näin syksyn koittaessa, on aika muistella mennyttä kesää. Ai kesälomaa kamaritoiminnasta? Mitä se on? Ei ainakaan ole tuttua Mikkelin Nuorkauppakamarissa... Toki kesä-heinäkuussa ei ollut normaaleja kuukausitapaamisia, mutta sen sijaan kävimme kamarin kovakuntoisten naisten kanssa juoksemassa Nice Runissa, pelasimme ultimate frisbeetä, vietimme Pieksämäen kamarin kanssa rapujuhlia, olimme musiikkipitoisella piknikillä Otava Happy Jazzissa, seilasimme puhiksen kesäpäivillä vesillä ja mökkeilimme sekä elokuun alussa tutustuimme kasvien ihmeelliseen maailmaan Mikkelipuistossa. Siinä "sivussa" vedettiin hienosti vuoden positiivisin projekti eli Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen. Lisäksi hallitus kokousti viikonlopun verran omassa kesäakatemiassaan Tahkolla (siellä viilattiin kunnolla pilkkua, mm. sääntömuutosehdotus tulee nähtäväksenne lokakuun kokoukseen!).
 
Siispä yhteenvetona kesästä: kaikilla on ollut mahdollisuus osallistua; poimia kunnolla rusinoita pullasta :) Moni näin tekikin ja siitä kaikille iso kiitos - kamaritoiminta on osallistujiensa ja tekijöidensä näköistä.
 
Kamaritoiminnan kansallinen teema vuonna 2011 on "unique opportunities", joten kannattaa ottaa niin omista kuin kansallisista ja kansainvälisistä koulutuksista ja tapahtumista kaikki irti. Hallitukseen on ilokseni hakeutumassa ensin vuodelle monia huipputyyppejä ja toimintamme on menossa rennolla meiningillä eteenpäin, vastuullista johtajuutta unohtamatta. Kansallisesti ensi vuonna otetaan käyttöön 100% tehokkuusmittari, jolla mitataan 10-portaisella arviointiasteikolla, miten laajaa ja laadukasta kamaritoimintamme on. Mikkelin nkk on niitä harvoja kamareita koko Suomessa, jotka jo nykyisellä toiminnallaan täyttää nuo kriteerit. Ylläpidetään siis hyvää toimintaa ja otetaan jokainen vastuu kamaritoiminnan eteenpäin viemisestä. Voit osallistua niin monin tavoin: osallistumalla aktiivisesti tapahtumiin, johtamalla, ideoimalla, saamalla uusia jäseniä mukaan ja olemalla kamarikavereille tukena....
 
Kummitoiminta on myös kamarissamme tärkeää. Eikä vain oman kummilapsen eteenpäin auttaminen vaan myös  kokeneiden jäsenten ja senaattoreiden tuki meille kaikille on kullanarvoista. Haemmehan vuodelle 2013 kansallisen vuosikokouksen järjestelyoikeuksia ja suurin osa aktiivisista jäsenistä on tullut toimintaan mukaan vuoden 2003 jälkeen, jolloin meillä on viimeeksi ollut kansallinen kokous. Jotta voimme yhdessä onnistua, tarvitsemme uusia ideoita ja ajatuksia yhtä lailla kuin kokemuksen ääntä. Senaattorit, kunniajäsenet ja muuten vaan konkarit: tarjotkaa apuanne ja uudet: uskaltakaa kysyä ja ottaa sopivasti neuvoja vastaan!
 
Itse puheenjohtajana voin sanoa, että vuosi on tähän asti ollut kamariurani rankin, mutta samalla antoisin vuosi. Olen oppinut niin omassa kamarissa, alueella kuin kansallisesti uusia asioita. Voisi sanoa EVP-ehdokas Leenan sanoja lainatakseni, että "tulin kamaritoimintaan pitämään hauskaa ja huomaamatta olen kasvanut ihmisenä". Juuri näin koen omallakin kamariuralla käyneen. Toivottavasti myös monelle teistä JC-ystävät käy näin! 
 
JC-vuosi on vielä kesken, joten ei hyydytä maalisuoralla :) Jatketaan samaan malliin!!!
 
Puhiksenne Ulla
 

Puhiksen puhinat

Vuosi puhiksena on alkanut. Alkuverryttelyt ja reittisuunnitelmat on tehty hyvissä ajoin ja kolmen kuukauden kokemuksella voin sanoa, että taipaleella on niin vaihtelevaa reittiä ja maastoa, että hiki tulee… Joka tapauksessa alkanut vuosi on omalla kohdallani ainutlaatuinen – siksi tahdon ottaa ainutlaatuisten mahdollisuuksien matkalle mukaan myös kaikki muut kamarilaiset.

 Alkuvuoden valopilkkuja ovat olleet kamarin asiapitoiset kuukausitapaamiset ja tehdasvierailut ESE:n Pursialan voimalaitoksessa ja Helprintillä. Vapaamuotoisemmin, silti yhtä runsaslukuisesti, olemme tavanneet JC-ystävien kanssa kimppaklubissa, joka järjestetään Päämajalla joka kuun 1. keskiviikko. Olen ylpeä myös Mikkelin kamarin koulutustoiminnasta, onneksi muut alueen kamarit – kuten Pieksämäki – ovat osanneet hyödyntää meidän hyviä koulutuksia. Toivon, että näen myöhemmin tänä vuonna entistä enemmän myös omia jäseniämme kouluttautumassa.

 Toimintamme ponnistaa innostuneista jäsenistä. Näin alkuvuodesta tuulta purjeisiinsa on saanut Mikkelin Nuorkauppakamarin tavoite saada järjestettäväkseen kansallinen vuosikokous vuonna 2013. Tätä markkinoimaan on jo kertynyt melkoinen joukko uusia jäseniä. Ja uusia tai vanhoja jäseniä, ei heitä tahdo silti tunnistaa, kun pukeutuvat kuten julkkikset… Kaikenlaista Tuksu Tukiaista ja Harjakaista on jo nähty Vuosikokous-videon kuvauksissa Saaran studioilla. Odottakaapa vain mitä nämä saavat aikaiseksi.

 Ja niinhän se on että kimpassa on kivempaa. Tule aktiivisesti mukaan toimintaan ja  osallistu projekteihin. Tämäkin vuosi tarjoaa vielä paikkoja parrasvaloissa. Missä muualla työnteko on niin hauskaa, että palaverin jälkeen on vatsalihakset kipeänä nauramisesta?

Ulla ”Usvaa Putkeen” Torniainen

Puheenjohtaja 2011

 

On aika suunnata katse vuoteen 2011

Oletko miettinyt mitä juuri sinä teet kamarissamme vuonna 2011? Nyt on viimeistään aika suunnitella jo ensi vuotta. Varapuheenjohtaja Ulla tekee jo hyvää vauhtia  ensi vuoden suunnitelmia ja sopii mm. kuukausitapaamisipaikkoja. Hän etsii myös tekijöitä ensi vuodelle, olethan jo antanut ilmi itsesi? Hallituspaikat ovat todellisia näköalapaikkoja kamarimme omaan toimintaan. Jos vielä arastelet hyppäämistä hallitukseen tai tuntuu, että ihan niin paljon et halua tehdä, niin myös projektipäällikkyydet ovat nyt ns. kaupan :) Ole Ullaan yhteydessä ja kerro toiveesi, mitä sie haluaisit ensi vuonna tehdä. 

Viime kirjoituksestani on kulunut pari kuukautta ja sen aikana olemme mm. ehtineet käydä Tanskan maalla kouluttautumassa, viettää Amazing Saara -puheenjohtajan kesäpäivää (kiitos vielä projektipäällikkö Missulle sekä muulle koejäsenpoppoolle), käydä vierailemassa Pieksämäellä Jalkapallon ja rapujuhlien merkeissä, olemme tutustuneet myös kahteen erilaiseen puunjalostusyritykseen, Olavi Räsänen Oy:hyn ja Misawa-homesiin, saaneet oppia positiivisesta tehokkuudesta ja palkinneet Vuoden Positiivisimman Mikkeliläisen 2010. 

Onneksi vielä loppuvuodellekin on tapahtumia luvassa, ettei pääse tylsistymään ;) Lähimpänä Japanikoulutuksemme lokakuun alussa ja heti seuraavalla viikolla kamarin oma vaalikokous, jossa valitaan ensi vuoden tekijät! Meillä on tulossa historiallinen kokous, ensimmäistä kertaa meillä on oman kamarin hallituspaikkoista kisaa ja näin se pitää ollakin :) Ei pidä pelätä itsensä likoon laittamista, vaan heittäytyä rohkeasti omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Omasta vaallihumusta selvittyämme suuntaamme lähes ulkomaille Turun kautta  Maarianhaminaan. Siellä olen mie itse sitten tulessa, olen ylittämässä omia mukavuusrajojani stagella Mikkelin nkk:n asettamana ehdokkaana SNKK:n historian ensimmäiseksi viestintäjohtajaksi. Kiitoksia jo tässä vaiheessa Mikkelin nkk:lle tästä mahdollisuudesta. Marraskuussa meitä on Mikkelistä lähdössä todella komea joukko Osakaan, Japaniin. On upeaa, että reilusta 200:sta osallistujasta 16 tulee Mikkelistä :) Vuosi  paketoidaan joulukuussa kauden päätöksessä, jollei kalenterissasi ole vielä merkittynä lauantaita 11.12. niin kirjaa se pikimmiten sinne ylös.

Muistakee, että "Jos yksi saa, niin kaikki saa"

Saara

Aika kuluu kuin siivillä…

Ja mikäs sen mukavampaa. Olemme saaneet nauttia jo yhdestä hellejaksosta tänä kesänä, toivottavasti ei ollut viimeinen :)

Ensimmäinen vuosipuolisko on ollut täynnä mielekästä tekemistä ja uusia juttuja. Hienoin juttu keväällä on ollut ehdottomasti se, että saimme polkaistua käyntiin yhteistyön Etelä-Savon kauppakamarin kanssa JC-killan muodossa!

Kouvolassa ja Kuopiossa olen saanut ylpeänä seurata kuinka meidän pienet vihreät ovat vallanneet ja valloittaneet JC-maailmaa. Ihanaa on ollut huomata, että myös vanhaa kaartia on aktivoitunut ja syttynyt toimintaan mukaan! Sopiva suhde uutta ja vanhaa on ollut erittäin toimiva sekoitus. Kouvolassa ja Kuopiossa sain myös käydä useamman kerran lavalla pokkaamassa palkintoja toiminnastamme viime vuonna! Palkinnot ovat kiitos meille kaikille!

Parin viikon päästä pienet vihreät suuntaavat kohti Tanskan maata ja Eurooppa-kokousta, siitä kesä voi alkaa :) Ja EC:n jälkeen on luvassa jalkapalloa, koejäsenten yhdessä miun kanssa järjestämää puheenjohtajan kesäpäivää, JC-piknikkejä, JC-lounaita… nimenomaan rentoa yhdessäoloa!

Naattikaa kesästä ja tulkee mukaan!

Saara 

Yksi kuudesosa vuotta ohitse…

Kalenteriin katsoessa tajuaa, että oikeasti lento kymppikerhossa on kestänyt jo yhden kuudennesvuoden :)  Kyllä JC-vuosi on lyhyt!

Takana on jo mm. kamarin oma vuosikokous ja nyt valmistaudutaan alueen ja kansalliseen kokoukseen.  Omassa vuosikokouksessa valitsimme Mikkelin nkk:hon seitsemän uutta jäsentä, tervetuloa täysipäisesti toimintaan mukaan:  Minna M, Riitta, Ville, Henna, Eszter Pus, Juho L ja Jussi M! Puhekilpailussa taso oli loistava, valitettavasti ei voida valita kuin yksi edustamaan kamariamme alueen puhekilpailussa. Kaikki joukolla Kouvolaan kannustamaan meidän Maisa voittoon :)

Alkuvuoteen on mahtunut myös jokunen ei virallinen JC-tapahtuma: JC-lounaat palasivat parin vuoden jälkeen kalenteriin ja olemmekin treffanneet tammikuussa Päämajalla ja helmikuussa Ravintola Holvissa. Maaliskuun viimeinen perjantai tavataan Ravintola Mikossa klo 12.00.  JC-Tahkokin heräsi sekin henkiin jokusen ruususen unen vuoden jälkeen, mukana olleet ovat jo lupautuneet vuoden päästä uudelleen matkaan :)

Projektirintamallakin on ensimmäiset tämän vuoden projektit päättyneet, NOSTO on onnistuneesti takanapäin, TOYP-kisaan meiltä lähti viisi hakemusta ja aluepalkintohakemuksia lähti matkaan tavoitteiden mukaan viiteen eri luokkaan!

Tästä se vauhti vasta kiihtyy kesää kohden mennessä!

Olethan siekin Kouvolan aluekokouksessa suutelemassa sammakkoa miun kaa?

Samm... eikun Samppanja-Saara :)

Kohti vuotta 2010

Olen moneen kertaan kuullut ja itse sanonut kliseen: ”JC-toiminta antaa niin paljon kuin olet ensin itse valmis antamaan”. Tämän voin ainakin itse henkilökohtaisesti täysin allekirjoittaa. Olen saanut kamarivuosien aikana uusia ihania ystäviä ja samalla onnistunut säilyttämään entiset, olen saanut yhden 100 %:sen JC kummipojan, paljon kokemusta ja oppia, mittaamattoman arvokkaat tukiverkostot niin työ kuin siviilielämää helpottamaan sekä naurettujen naurujen myötä varmaan vuosisatoja lisää ikää.  Vatsalihakseni myös kiittävät tästä nauramisesta.

Olen näiden vuosien aikana saanut tutustua moneen upeaan persoonaan. Osa heistä on syöksynyt suin päin sisälle kamarimaailmaan, osa on tarvinnut jonkun aikaa lämmittelyä toiminnalle. Teille kaikille Mikkelin Nuorkauppakamarin jäsenistön edustajat haluan sanoa: Naattikaa JC-toiminnasta täysin sydämin.

Yksi merkittävä tekijä toiminnallemme on hyvät ja toimivat yhteistyökumppanuudet, jotka palvelevat molempia osapuolia. Tässä me olemme onnistuneet ja tätä upeaa työtä jatketaan myös vuonna 2010.

Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n puheenjohtajan pestin aloittaessani, voin todeta, että minulla on ollut mahtavat edeltäjät jotka ovat tehneet upeaa työtä, kiitos heille siitä. Pyrin heidän jättämänsä saappaat täyttämään mahdollisimman hyvin ja olemaan ehkä jopa vähän parempi. Meillä on Mikkelin Nuorkauppakamarissa tällä hetkellä ihana tekemisen meininki, loistava yhteishenki ja imu päällä. Jatketaan samaan malliin, tehdään toimintaamme entistä tunnetummaksi ja avoimemmaksi positiivisella otteella.

Tästä se matka kymppikerhoon alkaa, kapteeninanne Samppanja-Saara

Tehdään vuodesta 2010 lennokas hyvän fiiliksen vuosi!