|
||||||||
|
||||||||
Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen 2009 on Jukka PöntinenKaikkien aikojen viidenneksi Vuoden Positiivisimmaksi Mikkeliläiseksi on valittu Jukka Pöntinen. Mikkelin Nuorkauppakamari ry etsi 1. – 30.6.2009 välisenä aikana Vuoden Positiivisinta Mikkelistä avoimella haulla, johon kuka tahansa saattoi jättää oman ehdotuksena. Lopullisen valinnan teki yhteistyökumppaneista koostuva arvovaltainen raati yleisöltä tulleista ehdotuksista. Valinta julkistettiin viikolla 36, joka on Positiivisuusviikko. Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen 2009 Vuoden Positiivisimmaksi Mikkeliläiseksi 2009 on arvovaltainen raati yksimielisesti valinnut Jukka Pöntisen. Valinnassaan raati huomioi mikkeliläisiltä ja Mikkelissä asioivilta ihmisiltä tulleet ehdotukset, joiden mukaan Jukka Pöntinen on pyyteetön ihmisten auttaja ja ilahduttaja, joka luo positiivisuudellaan ja huumorintajullaan hyväntuulisuutta ympärillä oleville ihmisille. Hän on innostunut ja palveluhenkinen niin työssään kuin vapaa-aikanakin. Hän on pidetty ja ystävällinen henkilö. Jukka Pöntinen, tunnettu mikkeliläinen monitoimimies, on syntynyt Ristiinassa, mutta asunut koko ikänsä Mikkelissä. Hän työskentelee Mikkelissä Osuuskauppa Suur-Savon pääluottamusmiehenä. Päätyönsä lisäksi hän on monessa mukana; hänet tunnetaan muusikkona ja erilaisten tilaisuuksien vetäjänä. Jukka Pöntinen on tuttu ja odotettu esiintyjä monissa erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa. Hän viihdyttää ihmisiä niin omana persoonana kuin erilaisina hahmoinakin, joista tunnetuin on varmasti joulupukin hahmo. Joulupukkina hän on tuonut iloa tuhansille lapsille niin kauppakeskuksessa, Etelä-Savon radiossa kuin televisiossakin. Arjen Sankarit 2009 Arvovaltainen raati päätti muistaa myös erikoistunnustuksin Arjen Sankareita, jotka omalla arkipäivän toiminnallaan levittävät positiivista ja elämänmyönteistä asennetta ympärilleen. Vuoden 2009 Arjen sankari – kunniakirjat luovutettiin seuraaville henkilöille: Matti Nojonen, innostava liikunnanohjaaja ja fysioterapeutti, joka omalla esimerkillisellä elämänasenteellaan tempaa ihmiset mukaansa. Hän on sisukas, lannistamaton ja huumorintajuinen persoona, joka levittää hyvää tuulta ympärilleen. Anja Laaksonen, Anjan Puiston sinnikäs yrittäjä, joka on kovalla työllään luonut maisemallisesti upean puistoalueen. Kaiken kaikkiaan Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen 2009 -ehdotuksia tuli yhteensä 320 kappaletta. Näiden ehdotusten perusteella lopullisen valinnan Vuoden Positiivisimmasta Mikkeliläisestä 2009 teki yhteistyökumppaneista koostuva arvovaltainen raati. Raadin kokoonpano oli: Hanna-Kaisa Koivisto (puheenjohtaja, Mikkelin Nuorkauppakamari ry), Ville Leskinen (Kaluste Marsalkka), Kari Liikanen (Mikkelin Kaupunkilehti), Kyösti Ylijoki (Miset Oy), Sanna Paavilainen (Etelä-Savon Kirjapaino), Heikki Hämäläinen (Osuuskauppa Suur-Savo), Heikki Syvänen (Etelä-Savon Osuuspankki), Marko Palhomaa (Aitoasunnot Palhomaa Oy Lkv), Sari Siiskonen (Etelä-Savon Energia Oy). Kaikkien ehdotuksen jättäneiden henkilöiden kesken arvottiin yhteistyökumppaneiden lahjoittamia palkintoja. Onnetar suosi seuraavia henkilöitä (suluissa palkinnon lahjoittanut yritys):
Pekka Koivunen (Hiusstudio Hennis) **********************
Mikkelin Nuorkauppakamari ry etsii jälleen Vuoden Positiivisinta
Mikkeliläistä. Vuoden Positiivisimman Mikkeliläisen valinta toteutetaan
hakemalla mikkeliläisiltä ja Mikkelissä asioivilta ihmisiltä
ehdotuksia. Etsimme henkilöä, joka vaikuttaa positiivisesti Mikkelin
talousalueella. Iällä, sukupuolella tai ammatilla ei ole väliä.
Etsimämme henkilö on ainutlaatuinen persoona, joka kelpaa meille muille
esikuvaksi positiivisen elämänasenteensa ja esimerkillisen toimintansa
ansiosta.
Lopullisen valinnan Vuoden Positiivisimmasta Mikkeliläisestä 2009 tekee
yhteistyökumppaneista koostuva arvovaltainen raati yleisöltä saaduista
ehdotuksista. Ehdotuksen jättäneiden henkilöiden kesken arvotaan
yhteistyökumppaneiden lahjoittamia palkintoja. Valittua henkilöä tullaan
ehdottomaan myös Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2009.
Yhteistyökumppaneina vuonna 2009 ovat: Lisätietoja:
Marianna Kaarniranta |
||||||||
|